Kolme viikkoa työharjoittelua on jo takana ja täytyy sanoa, että aika kuluu hurjaa vauhtia. työpäivät vain sujahtavat ohi, koska koko ajan on niin kiire. Iso osa suomalaisista tekee lähtöä kotimaahan jouluksi ja haluavat vielä ennen lähtöä käydä edullisissa hoidoissa.
Päivät täyttyvät perushoidoista. Tänään perjantaina tein vain jalkahoitoja. Muutenkin hoitorepertuaari on pysynyt aikalailla vakiona: jalka-, kasvo- ja käsihoidot sekä sokeroinnit täyttävät päiväni. Tällä viikolla sain omaan huoneeseeni ultraäänilaitteen, jota voin alkaa käyttää kasvohoidoissa. Laite eroaa koululla olevasta sonoscrubista melkoisesti. Siinä on pelkkä käsikappale ja virtajohto. Ja toimintoja on kaksi ultraääni ja pulsoiva ultraääni :)
Tällä viikolla kävin tutustumassa yhden iltapäivän ajan meikkikoulu Norriksen toimintaan. Aikoinaan meikkikoulu sekä hius ja kauneus Norris ovat olleet saman henkilön omistuksessa. Siitä siis johtuu näiden samankaltaiset nimet. Meikkikouluss oli ohjelmassa kabaree-meikin valmistelua ja tuotteiden testailua. Olin hetken meikkimallinakin. Suurimman osan meikkikoululla viettämästäni ajasta olin seuraamassa kestopigmentointikoulutusta. Se oli äärimmäisen mielenkiintoista. Koulun omistaja Satu Ahola opetti perusteellisesti ja selkeästi. Hänen mielestään kestopigmentoinnin täytyisi olla ennemmin meikkaaja-maskeeraajien jatkokoulutusta kuin kosmetologien jatkokoulutusta. Olen kyllä asiasta aikalailla samaa mieltä.
Vaikka hoidot hoitolassa ovatkin kuuluneet kategoriaan perus, koen että harjoittelujaksoni on ollut monessakin mielessä hyödyllinen. Olen saanut elää hoitolan arkea. Sitä kiirettä, mitä se pahimmilleen tai parhaimmilleen voi olla. Silloin kaikki tekemiset täytyy miettiä tarkasti. Vie mennessäsi ja tuo tullessasi.. Missä välissä ehdin tehdä välinehuollon? Milloin ehdin syödä? Miten pysyn aikataulussa?
Hoitolan asiakaskunta koostuu todella monenlaisista ihmisistä. Osa on aurinkorannikolla viettämässä parin viikon lomaa ja osa asuu täällä pysyvästi. Suuri osa asiakkaista tulee syksyllä muutamaksi kuukaudeksi tänne, käy joulun Suomessa ja tulee taas kevättalveksi takaisin. Melkein kaikki viettävät kesäkuukaudet Suomessa. Hoitotyötä tehdessä kuulee uskomattomia välähdyksiä asiakkaiden elämästä: milloin muistellaan yhdessä Chrisse Fagerströmin kirjoittamia ponikirjoja ja nuoruuden hevosharrastusta, milloin vertaillaan elämää Suomessa ja Espanjassa ja milloin viritellään mahdollisia yhteistyökuvioita.
Olen selvästikin vakuuttanut ohjaajani sekä paikan omistajan, sillä mielipiteitäni kuunnellaan eikä minua ehkä kohdella samalla tavalla kuin muita harjoittelijoita.. Harjoittelujaksoni aikana hoitolaan on tullut uusia vartalosokerointituotteita testattavaksi: edullinen Sibelin sokeri sekä saksalainen sokeri, jota ei tarvitse lainkaan lämmittää ennen käyttöä. Olen saanut koekäyttää näitä ja arvioni tuotteista on otettu huomioon hankintapäätöksiä tehtäessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti