Kokoan tähän joitakin vinkkejä, missä kannattaa käydä ja mitä täällä voi tehdä.
Hius ja kauneus Norris sijaitsee Los Boliches:n kaupunginosassa. Harjoittelupaikan läheisyydessä on tarjolla kaikki peruspalvelut, joita täällä asuessaan tarvitsee. Kävelymatkan päässä on El Corte Ingles iso tavaratalo, jossa myös ruokaosasto. Suomalaisomisteisen Nuriasol huoneistohotellin alakerrassa on todella iso ruokakauppa Mercadona. Näistä kummastakin saa kaikki tuoreista äyriäisistä ilmakuivattua kinkkuun ja paikanpäällä paistettuun leipään. Molemmissa on myös suppeahko viiniosasto. Valmisruokiakin alkaa myös täällä olla saatavilla. Näihin olikin valitettavasti välillä turvauduttava, koska illalla oli välillä muutakin tekemistä kuin kokkaaminen. Erityisesti suosittelen testaamaan erilaisia tortilloja eli espanjalaisia perunamunakkaita sekä valmispitsoja, joiden veroisia en ole kyllä Suomesta löytänyt.
Jos ulkona ruokaileminen kiinnostaa, niin valinnanvaraa löytyy to-del-la paljon. Hoitolasta noin sadan metrin säteelläkin on lukuisia Michelin tähditetystä El Girolista pikkiriikkisiin todella edullisin tapasbaareihin. Viimeksi mainituissa meidän kolmihenkinen perhe ruokaili noin 20 eurolla. Juomineen. Ja tällöin pöydässä oli kuudesta seitsemään erilaista tapasannosta. Yksi oma suosikkini on patatas con ali-oli, perunoita kylmällä valkosipulikastikkeella.
Espanjalaiset eivät eteläeurooppalaiseen tyyliin juurikaan harrasta aamupalojen syömistä. Ainakaan vastaavien kuin mihin me suomalaiset olemme tottuneet. Täällä aamupala on kahvi ja sen kanssa voidaan nauttia esimerkiksi churro, upporasvassa paistettu rinkula. Kadun kulmissa voikin nähdä churrerioita, paikkoja, joista siis näitä aamupalarinkuloita saa.
Ostoksia voi tehdä sekä Los Boliches:ssa, Fuengirolan keskustassa tai esimerkiksi valtavassa Miramar - kauppakeskuksessa kaupungin länsipuolella. Miramarissa on kaikki tavaratalosta, Burger Kingiin, lapsiparkkiin ja superhalpaan vaatekauppaan Primarkiin. Muutaman kilometrin päässä Miramarista on ns. Miramar II, jossa on valtavia erikoisliikkeitä, joista voisin erityisesti mainita urheiluvälineliike Decathlonin. Täällä nimensä mukaisesti saa välineet harrastitpa sitten rullaluistelua tai ratsastusta, vuorikiipeilyä tai melontaa. Omalla ostoslistallani on fillarointikengät, jotka ovat täällä noin puolet halvempia kuin Suomessa.
Jos sinulla on mahdollista lähteä tutustumaan lähiseutuihin, piipahda ainakin idyllisessä vuoristokylä Mijaksessa. Se on noin 10 minuutin bussimatkan päässä Fugesta. Mijas on tunnettu mm. aasitakseistaan :)
Perheellänne on ollut koko ajan auto vuokrattuna, mikä on tietysti mahdollistanut vapaamman liikkumisen. Olemme vierailleen viikonloppumatkalla ihanassa Espanjan espanjalaisimmaksi kaupungiksi tituleeratussa Sevillassa, Atlantin puolella sijaitsevassa Cadizissa sekä piskuisessa El Puerto de Santa Mariassa. Myös vuoristossa sijaitseva lumoavan mystinen Ronda osoittautui vierailemisen arvoiseksi kohteeksi. Eikä pelkästään siksi, että kaupunki on rakennettu todella syvän rotkon molemmin puolin ja rotkon yli kulkee kapea vanha silta...
Koska vapaa-aika harjoitteluni aikana on ollut luonnollisesti rajallista, jäämme perheemme kanssa lomailemaan tänne vielä reiluksi viikoksi. Tutustumatta ovat vielä ainakin Gibraltar, Nerjan tippukiviluolat, Marbella sekä Malaga.. Aika ei riitä kaikkeen, mutta saammepahan ainakin hyvän syyn palata takaisin. Sillä pala sydämestä kuuluu nyt Espanjalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti